maanantai 30. toukokuuta 2016

Tarhan siirto Kuusamon korpiniitylle

Eipä oo tainnu Kuusamossa Venäjänrajan kupeessa sijaitsevalla Eksymän mahtitilalla tuotantoeläimiä ollakkaan sittemmin kun evakkoon lähtivät. Viime yönä n. Klo. 03:00 laskeutui Eksymän tilalle Mitsubishin lavalta sellanen reilut 100 000 Krainilaista tarhamehiläistä. Heti ensimmäisenä päivänä ovat keränneet mustikkahunajaa niin että lotina kuuluu. Seuraavana vuorossa Hilla jne. ... Jaa sepä on ruvettava seuraavaksi karhuaitaa nikkaroimaan

torstai 26. toukokuuta 2016

Kesän ensimmäinen mehiläisenpistos

No niin kauden 2016 avaus, eka pistos otettu... huuleen.
Kaverille haettiin mehiläispesä, niin pääsi puvun kasvoverkon läpi tuikkaamaan. Melekoinen yhteensattuma kun oli hammaslääkäri heti aamusta. Mukava mennä kun oli puudutus jo omastatakaa valamiina :o)


Mehiläisen pistot saattavat olla terveellisiä. 

Mehiläisten myrkystä valmistetaan voiteita, salvoja, linimenttejä ja injektiovalmisteita. Mehiläisten myrkyllä on päästy hyviin hoitotuloksiin hoidettaessa muun muassa kroonisia kipuja, kuulohäiriöitä, traumoja, arpia, multippeliskleroosia, psoriaasia ja erilaisia reumasairauksia. 
Sanottasko että paranemaan päin.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ongelmia ja lisää ongelmia

Haukiputaan tarhalla yksi pesä kärsii kohtuullisesta muurahaisongelmasta. Hetken seurasin muurahaisten touhua, tarrasivat ohi pyrkiviin mehiläisiin kiinni ja tappoivat mehiläisiä yksi kerrallaan. Pesä oli kehnossa jamassa. Mehiläisiä oli vain kahdella kakulla.


Pesässä oli kuitenkin muniva emo, joten siirsin hengissä olevat mehiläiset puhtaaseen pesälaatikkoon, johon lisäsin viereisistä pesistä neljä kakullista sikiöitä ja mehiläisiä. Pesän alle laitoin muovikelmun, joka toivonmukaan estää muurahaisten pesään pääsemistä.


Tein muurahaisille vielä oman mehiläisistä tyhjän pesän, missä on yksi kakullinen talviruokaa syötävänä. Tämän konstin pitäisi myös toimia, sillä muurahaiset valitsee aina heikoimman pesän "saaliikseen". Mikään kummonen ei tuo tilapäisjalusta ole. Jännä nähä josko saan tällä konstilla muurahaisia harhautettua.


Myös Oulunsalon yksi pesä on ongelmissa. Pesä oli menettänyt emonsa jostain ihmeen syystä. Pesästä löytyi muutama peitetty hätäkenno, joissa työläiset yrittävät uutta emoa kasvattaa. Siirsin hätäkennot "emonkasvatuslaatikkoon", jonka laitoin toisen pesän päälle lämpimään. Saapa nähdä, jos olen onnekas voin saada hätäkennoista kasvatettua kaksikin uutta emoa. Emottoman pesän jäljellä olevat mehiläiset yhdistin viereiseen pesään, jonne toivon myös lentomehiläisten osaavan suunnistaa. Mielenkiinnolla seuraan tilannetta. Koetan näpätä emojen kehityksestä kuvia myös tänne blogiin.

Yhdistyshommia, kerhoilta ja maailman mehiläispäivä

Pohjolan mehiläishoitajilla (PohMe) on kerhoiltoja missä aiheena on milloin mitäkin ajankohtaista mehiläistarhaukseen liittyvää. Tälläkertaa nikkaroitiin kehälistoja ja vahapohjukkeita.
Ja aina oppii uusia niksejä, kehälangan kiinnittäminen niiteillä on tosi nopea ja kätevä konsti.




Maailman mehiläispäivä oli 20.5. PohMe juhlisti tilaisuutta Oulun rotuaarilla kertomalla mehiläistietoutta ja maistattamalla hunajaa. Maisteltavana oli mm. 2014 Suomen parasta hunajaa puolukasta ja 2015 aluemestaruuden voittanutta mustikkahunajaa. Voitokkaat hunajat on Tervolan Raimon tarhalta, joka sijaitsee Muhoksella.


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappu 2016

Vappuna oli lämmin päivä, varjossa 15 ja auringossa reilusti enemmän. Eli hyvä keli mehiläispesien tarkempaan syynäämiseen. Kaikissa pesissä oli emot ok, sikiöinti vauhdissa ja ruokaa riittävästi. Aiemmin antamani siitepöly oli visusti pakattuna kennoihin.
"Oppipoika" otti pätkän videota ennen pesän avaamista.


 

Yksi italialainen pesä oli hurjassa kehityksessä, justiinsa tarvitsee lisälaatikon.


Kova oli työläisillä touhu, raatoja ja muitakin roskia ulos kantoivat ja näyttipä sinne keltaista pajun siitepölyä menenvän paluukuormissa sisään.
Vartiointikin näyttää pelaavan, tämä tapettu kimalainen oli saanut ansionsa mukaan kun yritti hunajaa mennä rosvoamaan.